Poisonblack @ Club Teatria 28.9.

Keikasta on jotenkuten selvitty hengissä, vaikka täytyy myöntää että hengenlähtö oli lähellä tavallista useempaan otteeseen tällä kertaa. Täytyy varmaan vähän avata tätä asiaa ni hengenlähtemiset on ehkä helpompi käsittää. :D

Lauantai sai siis aika lailla lisää väriä perjantai-iltana. Alunperin oli ollu puhetta Kaaoszinen kanssa, että tekisin sinne keikkaraporttia tuolta keikalta. Sitten sieltä kuitenkin perjantaina ehotettiin että josko tekisin haastattelun Ville Laihialan kanssa. Tuossa vaiheessa vielä ihan empimättä suostuin, mut sit ku sain tiedon että nimi löytyy nyt niiden listalta ketkä pääsee takahuoneeseen, iski kauhee paniikki. Lusikallinen jos useempiki valahti housuun ku tajusin et ei jumalauta, miun pitäs tässä alle vuorokauden päästä haastatella Ville Laihialaa. No siinä sitte piti yrittää jotai kysymyksiäki vielä miettii ja eihä tuosta meinannu tulla helvettiäkään. Yöunetki menetin aika lahjakkaasti ku yritin kuvitella ihteeni kättelemässä sitä miestä ja istumassa sen kanssa jossai backstagella.

Oikeesti miten tollasta miestä voi haastatella pokkana? :D

Koko lauantai meni iha hirveissä paineissa ja jännityksen kourissa. Asiaa ei helpottanu pari kadehtimis- ja paniikkiviestiä tai tieto siitä et moni ois varmasti halunnu olla miun asemassa sillon. Tuntuha se tyhmältä olla nii jännittyny tommosen asian takia, mut koska en oo aikasemmin tehny tollasta ni suotakoon se anteeks tällä kertaa. Eniten ehkä jännitti se vaihe ku piti mennä Teatrian ovista sisälle. Olin niin varma että se homma kosahtaa siinä vaiheessa, mut ei. Kaikki kävi oikeestaan pikemminki liian äkkiä. Kävin vaa kivalta järkkärimieheltä kysymässä asiaa ja kohta miun luokse pölähti joku mies joka lykkäs rannekkeen käteen ja sano et "joo sä pääset sit tällä koko illan sinne sisään ja takin voit kans jättää sinne ettei tartte narikkaa maksaa". Aattelin et ei helvetti mitä ihmettä. Oon aina ollu käsityksessä ettei joku median edustajakaan saa siellä hillua ku sen aikaa mikä on annettu mut kyllä se vaa paikkansa piti et siellä mie kävin sit pari kertaa. 

Miut johdatettiin sit sinne backstagelle ja tässä vaiheessa viimestään tuntu et pitäs leyhytellä kasvoja tai jotain. :'D Silleen valitin jo aiemmin täällä sitä miten ihana ääni Villellä on ja miten se saa miut melkeen punastumaan joka kerta. No nyt se mies sitten istuis miun kanssa jossai hämyisessä huoneessa ja juttelis miulle. Kuumotus meinas päästä niin kovaks että lusikalliset oli valahtaa taas housuun. Lisäks pelkäsin et mitä jos Ville-setä on vaikka pahalla päällä tai jotain eikä tykkää yhtää ku tungen sinne, mut sehän oli oikein kiltti. Jutun juurta sain jo repästyä heti Villen päällä olevasta KISS-paidasta ja heti teki mieli kuulustella siltä lempilevyt ja biisit ja oliko se kahtomassa niitä Helsingissä jne. mut olin kuitenki nii kipsissä ettei tullu kysyttyy. :D 

Siinä mie sitä sitte kättelin ja oli ehkä hellyttävintä ikinä ku Ville kysy et haluisinko kaljaa tai vettä tai limpparia ja viiniäki siellä oli. :'D Mie sit et viiniä vois ottaa ni se sitte tarjos sitä miulle söpöstä pahvimukista. Se vielä pahotteli et on tää nyt nolo homma ku ei parempaa astiaa oo mut totesin vaa mielessäni et no, ei tän viinimukillisen arvoo silti voi rahassa mitata. Eikä muute oikeesti voi, arvokkain asia varmaa mitä oon ikinä juonu. xD

Sit mie vähän kädet täristen virittelin jalustan ja kameran paikoilleen. Sillä kameralla onnistuin vielä sössimäänki jotai aluks ja meinas jo paniikki iskee et eikö tää nyt voi onnistuu. Kaikki meni kuitenki lopulta teknisestikin hyvin ja herra ei onneks pahastunu ku kysyin et saanko kuvata sen haastiksen videolle. Tästä tulee sitte jossai vaiheessa epävirallinen, omaks iloks tehty video ja laitan sen sit tänne näytille. 

En tiiä millä ihmeellä sain pidettyy ihteni kasassa ku olin iha varma etten kestä mut jotenki elossa siitä selvisin ja jollain ihmeen kaupalla jopa rentouduin jossai vaiheessa ku alkuun pääs. Sydänhän siinä tosin meinas sulaa sen pahvimukista tarjoillun viinin ja Villen kiltteyden todistamisen takia. :'D Joka tapauksessa kaikki meni paremmin ku ootin ja oon iha leijunu tuon jälkeen. Poistuin maailman onnellisimpana ihmisenä backstagelta ja juoksin myöhemmin enne keikan alkuu hakeen sieltä vettä. Ja taas meinasin sulaa koska Ville oli nii herttanen ku se sano et joo ota kaapista vaa. Tuossa vaiheessa tosin siel oli kaikki muutki bändin tyypit ja aikamoine lukko iski päälle ku muistin et nii, olin jättäny takin sinne ja seki pitäs viel hakee. No, ei siitä sen enempää. Vielä.

Keikka tuli ja keikka meni, mut pakko sanoo et oli tätä vissii joku muuki oottanu. Tunnelma oli katossa varsinkin allekirjottaneella. Olin ihan yhtä hymyä koko keikan ajan ja keikuin siinä eturivissä ihan haltioissani. Osa biiseistä tosin tais mennä ohi iha vaan sen takii et aattelin koko ajan et "voi luoja mie olin just Villen kans backstagella juttelemassa ja se oli nii mukava ja AAAAAAA ei miulle tapahu tällästä eihän". Settilistaa en yllätys yllätys muista, mut Lyijyltä kuultiin ainakin Home Is Where The Sty Is, Down The Ashes Rain, The Absentee, The Flavor of The Month ja The Halfway Bar. Sit ne pirulaiset teki sen et soittivat vielä Rushin joka jostain syystä aiheuttaa miulle kylmiä väreitä ja punastumista. Se johtuu varmaan siitä yhestä väliosasta toisen kertsin jälkeen.. x) Nuoleskeltiin siellä persettäkin (ihan Ville Laihialan omin sanoin) Sycophantin tahissa ja arpiakin vähän ku tuli Scars. 

Settilistaan ei voi olla ku tyytyväine, ihe kuulin ainaki kaiken minkä halusinki ja ekstraaki. Kuvien ottaminen kyllä unohtu aika totaalisesti vaikka tuli noitaki muutama nappastua. Jossain vaiheessa joku tais riehua tai yrittää ängetä tosi pahasti eteenpäin ku taas tuli sellanen ilmat pois-olo pari kertaa ku litistyin aitaa vasten ihan totaalisesti. Miun vieressä oli yks tosi kova Poisonblack-fani ja taisin tehä sen aika kateelliseks tarinalla siitä miten juttelin sen Ville Laihialan kanssa ja ku se tarjoili miulle viiniä siellä. :'D 

Keikka oli ohi iha liian nopeesti vaikka olin kerenny stressaamaan sitäki et miun pitää hakee takki sieltä backstagelta. Oikeestaan etukäteen sitä ei kuitenkaa voinu stressata siinä määrin mitä ois pitäny, koska.. Menin sinne alueelle ja sit Ville Laihiala tulee nurkan takaa vastaan ja on sillee "olipahan keikka" ja mie äkkiä vaa sönkötin et "joo kiitoksia hei hyvästä keikasta" ja menin sit sinne takahuoneen oven eteen. Se ovi oli raollaan ja siihe se matka tyssäski, koska huomasin et siellä ne ukot on bokserisillaan ilman muita vaatteita. Aattelin et en mie helvetti soikoon voi sinne nyt mennä ja jäin oottamaan. Luulen et pari tyyppii ketkä meni ohi siitä ni ihmetteli et miks mie vaa seisoin siinä. Lopulta ajan paine kävi kuitenki liia suureks ja mie sit koputin oveen ja kysyin nopeesti et saanko hakee miun takin. Ne miehet nyt ei asiasta tuntunu olevan moksiskaan ja sanovat vaa et ilman muuta. :D Pahottelin siinä sit että keskeytin niiden pukeutumisrituaalit mut ne oli vaa sillee "ei se meita haittaa jos sua ei häiritse tää" ja mie et ei tää nyt vielä ihan nii raflaavaa oo. Tosin pakko myöntää et vähän nolotti luikkia siellä puolialastomien miesten välistä huoneen perimmäiseen nurkkaan hakemaan takkia mut se nyt oli vaan pakko saaha. Kiittelin siinä sit muitaki vaa äkkiä keikasta ja katosin ja aattelin taas et ei näin vaan voi käydä. Vaa kyllä se näky oli sellane et oisin iha hetken halunnu heittäytyy siihe lattialle ja kuolla. :'D

Ilta oli siis todellakin tapahtumarikas ja noilta osin oikein onnistunu. Nyt on vaa ollu vaikeeta kirjottaa juttua aiheesta ku kuumottaa vieläki kahtoo tota videoo ja Villen vastaukset meinaa koko ajan mennä ohi ku aattelen vaa et se tapahtu oikeesti. :D En tiiä ei tästä varmaa pääse yli mut en kyl haluiskaan. Oli nii ikimuistonen juttu. :D

Keikkoja

Tää syksy ei ainakaan keikkarintamalla pääse turhan tylsäks. Tulevana lauantaina eli 28.9. Club Teatrialla on Poisonblackin keikka ja 12.10. Michael Monroe. Lisäks itsenäisyyspäivä tulee olemaan tänä vuonna aika ainutlaatunen, nimittäin sillon Club Teatrian valtaa Ensiferum, Turisas ja Battle Beast. Varsinkin jälkimmäinen meinas räjäyttää miulta tajun kankaalle. Aivan täydellinen yhistelmä ja on ainaki miulle ensimmäinen kerta ku Turisas esiintyy jotain Hämeenlinnaa pohjosempana. :D Enskat taas on tuttu vakio mutta kyllähän noita pitää mennä pällistelemään sillon ku tänne tuleevat. Battle Beastiin taas hurahdin Sotkamon Sykkeessä ja kyseinen orkesteri on ollu kovassa luukutuksessa.

Lippuja en oo hommannu vielä ku Poisonblackin ja Michael Monroen keikoille ku tonne joulukuulle on vielä aikaa ja en mie varsinaisesti ainakaan tällä hetkellä pelkää et ton keikan liput myytäs loppuun. Ehkä sit seuraavasta tilistä sen vois oman mielenrauhan vuoks ostaa.

Että tämmöstä tällä kertaa. :D Kiva päästä pitkästä (noh pitkästä ja pitkästä..) aikaa keikoille hyppimään. Oon varma että Poisonblack tulee olemaan ihelle aika hypetystä koska Lyijy on niin mahtavuutta ja Michael Monroetakin oon kerenny Qstockin jälkeen ikävöimään. Sen miehen energisyyttä ei voi ku ihailla.

Lyijy

Joni kotiutti meille tämmösen Lyijy-levykäisen eilen ja muutaman kuuntelukerran jälkeen on taas mukava purkaa tuntemuksia kyseisestä lätystä. 

Poisonblackiin tutustuin ihe siihen aikaan ku ne oli Nightwishin lämppärinä viime vuonna ja näin todistanukin orkesteria livenä kahesti. Siitähän se idea sitte lähti et kuunnellaanpas tätä lisääkin ja nyt voi todeta että hyvä ku tuli kuunneltua. Ootin levyä suurella mielenkiinnolla, vaikka en sitte loppupelissä muistanu ees julkasupäivää. No, nyt kuitenki jotai arvosteluntapasta tai tuntojen purkausta kehiin.

Alotusbiisi Home is where the sty is oli jo etukäteen tuttu, koska kipaleesta oli aiemmin julkastu musiikkivideo. Heh, tää nyt ei mitenkään liity ihe biisiin mut säikähin ku Ville Laihialalta oli kadonnu hiukset sivuilta ja parta kasvanu. Nyyh, en tykkää sen kampauksesta nyt yhtään. xD Mut eipä ulkonäkö miestä pahenna. Joka tapauksessa tää on oikein mukavan lentävä alotus lätylle. Video oli kyllä myös aika hauska, löytyy tosta alapuolelta. Down the ashes rain oli biisi josta tiesin tykkääväni jo heti ekoista soinnuista lähtien. Oikeestaan täytyy myöntää että kaikki biisit tällä lätyllä aiheutti saman, eikä sitä muuten tapahu usein. Erityisesti rakastan kertsiä, mutta kokonaisuutenakin toimii ihan täydellisesti, samoin The flavor of the month ja The Absentee. Jooh, tästä "arvostelusta" tulee aika lyhkänen ja ykstoikkonen, mut ku ei vaa muuta pysty sanomaan. :D Maybe life is not for anyone tarjos ihan mukavan levähdyshetken ja taas kerran ihastuin heti alun kitaroihin. Tän jälkeen onkin taas sitten aikamoista rallia Death by the bluesin tahissa. Sen jälkeen rokkaillaan taas mukavasti ja Them Walls on taas vähän rauhallisempi levähdystauon tarjoaja.

Koska en jokaista biisiä jaksa käydä erikseen läpi ni hyppään suoraan loppujen yli ja totean, että nyt oli kyllä Poisonblackin paras levy. Ihan kertakaikkiaan täydellinen albumi jossa ei oo yhtään huonoo eikä ees keskinkertasta biisiä. Kokonaisuus on oikeen mukavan rouheeta rockia eikä mikään tunnu niin sanotulta täytebiisiltä. Pakko sanoo myös se et ei varmaan kellään muulla mieslaulajalla oo yhtä seksikästä ääntä ku Ville Laihialalla. :'D Ei vaan voi mitään että välillä tulee kyllä kylmät väreet miehen laulua kuunnellessa. En malta oottaakaan et pääsee orkesteria tuijottelemaan taas livenä, ja sehän tapahtuu mukavan pian. :)

Sweden Rock Day 3

Festareiden viimenen päivä lauantai oli miun kohalta aika tylsä. Sille päivälle olin merkannu kokonaiset kolme esiintyjää, joista ensimmäinenki alotti vasta vähän ennen kaheksaa illalla. Käytin siis päivän taas tehokkaasti liian pitkään nukkumiseen, syömiseen ja muuten lähinnä palloilin alueella ympäriinsä. Siinä muutaman päivän aikana olin tähyilly kojujen valikoimia tarkemmin ja tässä vaiheessa tuliaisten ostaminen oli ajankohtasta. Tai no Jonihan oli sanonu miulle ettei sieltä mitään tartteis tuua mut aattelin et se varmaa ilahtus. Eka olin hypistelly sellasia metallisia rannekoruja mut lopulta löysin jotai sata kertaa parempaa. :D Yhestä kojusta löysin nimittäin Jägermeister-taskumatin mikä oli miusta aivan täydellinen. Harmi et tuossa vaiheessa ei vaa ollu ikää ostaa jekkupulloo kaveriks, mut kyllä sillä taskumatillaki sai kotiin tultua hymyn nostatettua huulille. :) Lisäks olin kahtonu vähä vaatteita sieltä ja yks yli-ihana paita oli lopulta pakko ostaa.

Vikana päivänä oli pakko myös lopulta käyttää festarialueella olevaa pankkia, vaikka olin suurimman osan rahoista kantanu koko ajan käteisenä. Muutenki jono siihe pankkiin oli aina ihan helvetin pitkä, mut toisaalta ei se ihmekkää oo et ihmisiä oli paljon käteisen tarpeessa ku se kortti ei joka paikassa toiminu. Tuo päivä nyt tosiaan oli sen verran tyhjä ettei pitkä jonottaminen haitannu. Ja on tuo kuitenki toisaalta hyvä olla olemassa ku se Sölvesborg näytti muuten nii pikkukylältä et ei sieltä mitää automaattia varmaa ois löytänykkää. :D Plus taas yks syy olla poistumatta festarialueelta.

Helteen kiusatessa ajauduin lopulta kahtomaan Tankardia, ku se esiinty lähellä vesipistettä. Noiden tsekkaaminen ei ollu käyny millää asteella mielessä enkä tienny bändistä mitään, mut ku ei siinä kiire ollu ni jäin kuuntelemaan. Aika hassu bändi se oli ainaki esiintymiseltään. Niiden vähän elopainoa keränny laulaja taputteli mikillä aina paljasta mahaansa ja sieltä lavanki suunnalta heiteltiin yleisöön kaljapulloja (tyhjiä ja täysiä). Aikamoiselta hc-punkilta tai trash metalilta se kuulosti. Ei silleen muuten jääny erityisemmi mieleen, mut ihan hauska noita oli kahtoo. Lavallekki ois tullu mahollisuus päästä, mut en mie sit ilenny (perhana..). Ois ollu kiva vastata ku se laulaja kysy sinne menneeltä tytöltä et mistä päin Ruotsia se on. Ihestä ois ollu nii kiva vastata etten oikeestaa oo ruotsalaine. :D

Jossai välissä sitte taas söin ja kävin välikuolemassa ja sitte taas vaa pyörimistä päättömästi. Tuolla oli myös joku harvinainen Mötley Crue-näyttely, mut koska se oli maksullinen ni en lopulta menny sinne.

Jotenki se kello sit oli lopulta lähellä kaheksaa ja Rock Stagella alotti Accept. Toki ukot piti käydä katsastamassa ja oikein hyvä meno oli. Yleisössäkin oltiin taas kerran tosi hyvin mukana, mikä toki aina nostaa omaakin fiilistä. Joitaki Udon aikasia levyjä olin kuunnellu etukäteen, muuten osa biiseistä oli kyllä tuntemattomia. Tosin Stalingradia ja Balls to the Wallia ei tietenkään voinu olla tunnistamatta. :D Muuta settilistaa en taaskaan muista, ku ei vaa jää mieleen. Ukot oli oikein hyvässä livekunnossa.

Acceptin jälkeen oliki kiire Sweden Stagelle, missä alotti Skid Row. Taas kerran yks legendaarinen ja nostalgiapärinöitä aiheuttava bändi, jota tuli kaverin suosituksesta kuunneltua oikein urakalla muutama vuosi sitten. Kovin lähelle en uskaltanu ruokien kanssa mennä, mut hyvin näin ja kuulin omalta paikalta. Oikeestaan taaempana äänentoisto tuntu pelaavan paremmin. Välillä tuolla oli sitä ongelmaa että lavan edessä kaikki kuulosti lähinnä puurolta. 

Muutamia tuntemattomia biisejä tuolla tuli, mut toisaalta oli Skid Row sinne tuttujakin biisejä vanhemmasta tuotannosta ripotellu. Miulle mieluisimpia biisejä oli ehottomasti Slave to the Grind ja In A Darkened Room. Kummatkin biisit on tosin alunperin Sebastian Bachin laulamia, mut Skid Rown tapauksessa se ei oo minnuu jotenki koskaan häirinny. Kyllä tuo Johnny klaaraa biisit ainaki livenä oikein hienosti ja yhtä vauhdikasta keulakuvaa saa kyllä ehtiä. :D   

Illan ja samalla koko festarit päätti miun osalta Avantasia. Nimi oli miulle ennestään tuntematon, mut lainasin hyvän aikaa ennen festareita kirjastosta pari levyä iha mielenkiinnosta. Tykästyin erityisesti The Scarecrow-levyyn ja erityisesti levyn nimikkobiisiin. Kuultiin siellä myös ainakin Twisted Mind, muita en sit taas yllättäen muistakaan. Vaikka olo oli taas noihin aikoihin maailman väsynein, ni show oli kyllä niin näyttävä ettei mistään nukahtamisesta ollu pelkoo. Tuon keikan jälkeen oon aika hurahtanu Avantasiaan ja levyt meni heti hankintalistalle. Ihmisethän kutsuu tätä oikeestaan rock/metallioopperaks ja sitä tuo show todella oli. Vierailevia tähtiä oli lava täynnä ja mikä Avantasiassa on mielenkiintosta, ni KISSin nykynen rumpali Eric Singer on soittanu rumpuja tolle The Scarecrowlle. Hehee tällästä kivaa nippelitietoo taas. :D Tuo Tobias Sammet on kyllä kans ääneltään ihastuttava. Miten mies voiki laulaa nii korkeelta ihanan puhtaasti ja sit toisaalta välillä tosi rouheella äänellä? Tän kautta löysin myös Edguyn missä Tobias myös laulaa. Tuli siis tavallaan kaks uutta samalla kertaa. :D 

Avantasian mahtava metalliooppera oli hieno päätös hienolle festarille, jonne on ehottomasti päästävä joskus taas. Ensvuoden kesä kyllä houkuttelee jo pelkästään sillä, että WASP julkistettiin yheks pääesiintyjäks. En uskalla ees aatella mitä muuta ne vielä sinne keksii. Tuolla on aiempinaki vuosina ollu sellasia nimiä mitä ei voi toivookkaan Suomen festareiden kohalla.

Viimenen yö teltassa oli jostain syystä lähes yhtä vaikee ku ensimmäinen. Koko ajan paleli helvetisti ja toisaalta ehkä selkäkää ei enää tykänny köyhästä ja ohuesta retkipatjasta. Mitää ilmapatjaaha miulla ei ollu mukana. Tässä ois ehkä vielä yks oppimisen paikka seuraavalle kerralle.. Seuraavana aamuna oli ihana aikanen herätys, sillä bussi starttas jo yheksältä kohti Tukholmaa. 

Paluumatka suju yllättävän nopeesti, mut seuraava päivä millon miun piti selviytyä Turusta Ouluun oli aika tuskanen. Laivalla olin ihan liian rakastunu hytin sänkyyn, eikä siitä nii millään ois halunnu nousta. Ihan oikeesti, sen jälkee ku on nukkunu neljä yötä jonku sentin ohuen patjan päällä ni osaa sänkyä arvostaa! Univelkaa oli tosiaan sen verran, että vaikka Turku-Helsinki-välilläki nukuin makeesti bussissa ni koko päivä oli sellasta pilkkimistä, melkein torkahtelua mut ei ihan koska olosuhteet ei vaan sallinu. Helsingissä oltiin jo puolen päivän aikaan (Turusta oli lähtö seittemältä jee..) ja siitä mie suuntasin lentokentälle. Siellä pitiki ootella sitte tuskalliset kolme tylsää tuntia. Se aika meni sitte lähinnä nousevien koneiden ihmettelyyn (oon aina tykänny katella niitä), syömiseen ja hereillä sinnittelyyn. Lentokoneessaki meinasin nukahtaa mut en vaa saanu antaa sen tapahtua. Myös bussissa matkalla Oulunsalon kentältä kotia löin pään monta kertaa siihe bussin penkissä olevaan olemattomaan selkänojaan ku aloin nuokkumaan. Jotenki elossa selvisin kuitenki ja kotona oottiki valmis ruokapöytä ja illemmalla saunakin. :) 

Sanoisin että hyvä reissu ja onneks tuli tehtyä. :D

Sweden Rock Day 2

Olin ilmeisesti ehtiny keräämään jonkun verran univelkaa reissun aikana, ja perjantaina tulikin koisattua keskimäärästä kauemmin. Tosin aamulla viiden aikaan heräsin aina tyypillisesti vessahätään ja koitin viimeseen asti sinnitellä ja vältellä lämpimästä makuupussista kuoriutumista. Jossain vaiheessa se raja tuli kuitenki vastaan ja oli pakko kävellä pitkältä tuntuva matka vessaan. Täytyy muuten kehua tähän väliin Sweden Rockin vessoja. Bajamajoihin ei tarvinnu turvautua ku pari kertaa ja muuten sekä leirintäalueella että festarialueella oli oikeet vesivessat/posliinivessat/miksi niitä sanotaan? xD Lisäs se ainaki omalla kohalla mukavuustasoa, mistä ei tosiaan muuten päässy liikaa nauttimaan.

Tosiaan perjantaina ensimmäinen kiinnostava esiintyjä oli vasta iltapäivällä, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja nukuin johonki puolille päivin. Siinä vaiheessa muut Elmun mukana matkaavat oli jo heränny ja kyselivät miulta että kuolemaako tein ku ne ei ollu nähny miun poistuvan teltasta. :D Uni oli tosissaan maittanu ja jäin joksiki aikaa sitten porukan kanssa istuskelemaan. Tässä vaiheessa olo oli kuitenkin aika paskanen  likanen, joten päätin mennä testaamaan leirintäalueen suihkut. Suihku makso n. 3 € ja ei niissä valittamista kyllä ollu. Vesi ehkä tuli vähän hitaasti mut kyl siellä hyvinkin peseyty ja onneks helteinen sää kuivas hiuksetkin suht nopeesti. Jalkoja tosin en saanu puhtaaks millään ja vielä paluumatkallakin ku laivalla kävin suihkussa ni valu mustaa vettä. :D

Kellon lähestyessä iltapäivä kolmea lähin talsimaan kohti Rock Stagea, missä menin kahtomaan Asiaa. Tää on kans niitä bändejä mitä isi on esimerkiks kuunnellu nuoruudessaan ja mie löysin sen LP-levykokoelmastakin pari Asian levyä. Niitä tuli sit luukutettua ennen reissua ja tunnistinkin ihan kivasti biisejä. Yks hyvin pinnallinen syy miks menin näitä kahtomaan on pieneks vitsiks muodostunu biisi Heat of the Moment, kiitos vaan luokkakaveri ja Supernatural-sarjan jakso Mystery Spot. :D Vähän semmosta hekottelua siis aiheutti sen kuuleminen livenä, mut tunnelma oli oikein kohillaan, vaikka yleisö olikin taas vähän vanhempaa ja rauhallisempaa. Myös Sole Survivor oli kiva yllätys, vähän olin uumoillu et ne ehkä soittais sen ja mukana tuli laulettua.

Asian jälkeen oli tarkotus ihmetellä Doroa Festival Stagella, mut lopulta en jostain syystä mennykkään. Näin kolme kuukautta tapahtuman jälkeen en pysty muistamaan syytä, mut veikkaisin että nälkä oli. Miun aamiaisethan oli oikeestaan tuolla aika köyhiä, koska sähkön puuttuminen sai miut vähän avuttomaks ja marketista tarttu mukaan lähinnä kinkkusulatejuustoo, sämpylöitä ja riisifrutteja. :D Joo tosi noloo.. Ehkä mie ens kerraks voisin suunnitella etukäteen mitä siel vois tehä ja ehkä varustautuu paremmilla ruuanlaittovälineillä. 

Tässä välissä muistaakseni nautiskelin thai-ruuasta (yllätys) jonka jälkeen 4 Sound Stagella soitti Amaranthe. Jonkun verran olin bändiin kerenny tutustua ja tykkäsin. Tosin tuolla keikalla se meno oli kaikkee muuta ku hyvä.. Mie ku luulin että Suomessa moshpitit ja vastaavat on rajua, ni ei ollu kyllä mitää verrattuna tohon.. Perkele ku sain takaraivooniki jonku nyrkistä varmaa kymmenen kertaa ja totta kai siinä miun takana oli ihania velikultia jotka sai aika ison ihmismassan liikkeelle.. Välillä keskittyminen koko keikasta herpaantu ku piti yrittää pysyä jotenkuten pystyssä ja suojella kameraa pahemmilta kolhuilta. Lisäks siellä lenteli vähän kalja- ja siideripulloja, jotka oli onneks muovisia. Nii tosiaan tässä vaiheessa vois olla aika mainita toisesta Sweden Rockin yllättävästä tekijästä. Siellä ei nimittäin ollu ollenkaan anniskelualueita! Alueen keskellä oli vaa iso kaljateltta mistä pysty hakee juomista ja sit vaa pysty menemää vaik keikkaa kahtoon se kalja kädessä tai sit vaa ehtii sopivan läntin nurmikkoo ja asettuu siihe ottaan aurinkoo ja nautiskelemaan juomia. Tästä en tosin ihe ois ottanu iloo irti jos mukavat ruotsalaiset joihi törmäsin myöhemmi illalla ei ois tarjonnu miulle paria siideriä. Joka tapauksessa aika oudolta tuntu verrattuna Suomen meininkiin. Kuitenki vielä ehkä hämmentävämpää oli se, että se anniskelualueen puuttuminen ei näyttäny aiheuttavan tuolla ainakaan isoja järjestyshäiriöitä. Omiin silmiin ei ainakaan kertaakaan sattunu mitää liian kännissä olevia ääliöitä tai edes tappeluja. Jotenki veikkaan että tuo ei vaa mitenkään päin ois mahollista täällä. Ainoo koitunu häiriö oli tosiaan se et jotku heitteli niitä pulloja ilmaan, mut kyl niitä aina väistämään pysty.

Amaranthen keikasta täytyy vaa tosiaa todeta et meno oli ihan hullua. Elize vaikutti myös aika herttaselta tyypiltä. Joku yleisöstä vissiin oli nakannu sille aurinkolasit jotka se laitto sit päähän vähäks aikaa ja myöhemmin heitti takasin sille lasien omistajalle. 

Amaranthen jälkeen oli taas useempi tunti taukoo. Hyvä oli vasta tokavikana festaripäivänä tajuta, et sinne leirintäalueelle vois mennä esiintyjien välissäkin ja käydä tekemässä välikuolemaa. Silleen ei ihmekkään et olo oli ihan kuollu ku olin edellisenäki päivänä ollu tauotta siellä festarialueella. Niinpä tällä kertaa marssin sinne omaan telttaan ja tein välikuoleman. Torkahdin jopa mikä ei ollu yhtään huono juttu muutenki sekasin olevan rytmin takia. 

Ylösnousemuksen jälkeen nälkä kolkutteli taas ja lähin festarialueelle metsästämään syötävää. Asetuin sitten taas sellaselle mahollisimman isolle tyhjälle nurmiläntille ja aloin ruokailemaan. Tässä vaiheessa kuvioihin tulikin sitten nää mukavat ruotsalaiset, joiden seuraan lopulta ihan niiden pyynnöstä päädyin. Keskustelu ei tosin oikein ruotsiks meinannu sujua ku pakko todeta et etelä-ruotsalaisten murre on jotai ihan käsittämätöntä. Siinä oli kokonainen perhe mukana ja ne toteski miulle et moni ruotsalainenki on heille sanonu et ei siitä murteesta saa selvää. Ehkä se sit vähä helpotti et en mie ehkä oo iha nii surkee jos synnynnäiset ruotsalaisetkaa ei aina ymmärrä toisiaa. :D Englantia ne kaikki onneks osas hyvin ja miehän päädyin siihen porukkaan pariks tunniks. Sen perheen tyttö oli oikee Thaimaa-fani ja oli ihan innoissaa ku kerroin sille et miun äiti on thaimaalainen. Se opetti miulle muutaman sananki ku se on käyny siel monta kertaa. Sit sen perheen isä tarjos miulle tosiaa pari siideriä ja mie olin iha hämmentyny. Ei täälläkää kukaa ventovieraalle ainakaa kovin herkästi tarjoo juomia (tai sit oon törmänny väärii ihmisii) mut tuol ne ei ees kysyny muuta ku et juonko kaljaa vai siideriä. :D Joka tapauksessa mukavaa oli saaha seuraa ja aika lenti paljo nopeemmin lopulta. Tiet kuitenki eros siinä vaiheessa ku miun piti lähtee hakemaa lisävaatetusta viileneväks illaks, enkä niihin sit enää myöhemmin törmänny. Kuitenki tosi mukava kokemus sinänsä huomata, miten mukavia ihmisiä ne ruotsalaisetki voi olla. 

Lähin sitte teltalle hakemaan hupparia, mut matkaa hidasti sitte pariki asiaa. Ei sillä et mitään huonoja juttuja tosin ois ollu, mut siinä menomatkalla miut pysäytti mies joka kerto olevansa Suomesta Ruotsiin muuttanu ja se puhu kuitenki iha kohtuu hyvää suomee. En enää muista miten se oli miut hoksannu pysäyttää mut sen kans jumituin joksiki aikaa puhumaan. Sen jälkee alko jo vähä kiire hiipii niskaan ku ihmismassat liikku kuitenki alueella välillä suht hitaasti ja tohon hupparinhakureissuunki meni aikaa ihan suht paljon. Matka festarialueelle takas oliki paljon hermoja raastavampi, ku joku epätoivonen brittipoika pysäytti miut eikä suostunu päästämään ohi ellen halaa sitä. Aika vastahakosesti lopulta halasin että pääsisin jatkaa matkaa. 

Kiire oli sen takia, et illan viimenen esiintyjä Europe ois pakko nähä mahollisimman hyvältä paikalta. Ihmisiä oli taas kertyny kivasti Festival Stagen eteen, mut pääsin kuitenki johonki ehkä 7.-10. rivin paikkeille eli ihan hyvin. Tunnelma oli taas kerran tiivis ja katossa. Europe on taas miulle näitä legendaarisia bändejä jotka on vaan nähtävä jos mahollisuus tulee ja oon tosi onnellinen siitä et se mahollisuus miulle siunaantu. Tätäkin oli tullu luukutettua oikein urakalla ennen keikkaa (tosin vielä enemmän sen jälkeen). Vaikka siellä kuultiin nää perusbiisit Carrie, Final Countdown ja Rock the Night ni settiin mahtu kivasti biisejä sieltä täältä. Miulle pahin paikka oli ku ne soitti New Love in Townin, koska tosiaan kyseessä on hyvin herkkä biisi ja sen kohalla ajattelin kaukaisessa pohjoisessa Suomessa olevaa poikakaveria, jota oisin siihen hetkeen kaivannu. Tilannetta ei helpottanu miun vieressä oleva pariskunta joka rupes totta kai sen biisin aikana halailemaan ja pussailemaan siinä. Se oli ehkä pahin hetki millon ikävä nosti päätä, muuten oli sujunu yllättävän hyvin. 

Keikalla kuultiin myös akustinen spesiaali, mikä oli aika erikoinen juttu. Tuo keikka oli muutenkin semmonen "erityispitkä" koska sillä juhlistettiin Europen 30-vuotista uraa. Lisäks tuo keikka kuvattiin dvd:lle ja se ilmestyykin 18.10. Filmi meni toki ennakkotilaukseen, sillä mikäs sen parempi tapa muistella tuota keikkaa ku kahtoo se myöhemmi töllöstä uuvestaan (ja uuvestaan). Kivaa et kerranki mieki pääsin todistaan sellasta keikkaa mikä tulee dvd:lle. :D

Yleisö oli tälläkin kertaa hulluna, eikä ihmekkään. Luulis että siinä jonkunlainen isänmaan ylpeys on ku kotimainen bändi ruotsalaisille ja tosiaan 30 vuoden ura on aika saavutus. Tuolla tuli taas kerran välillä jännättyä pysynkö pystyssä tai kantaako jalat ylipäätään, ilmeisesti festarointi alko tuntumaan jo fyysisestikin. :D Joka tapauksessa upeetahan se oli, enkä malta oottaa et pääsen muistelemaan tota keikkaa ihan dvd:n kera. Kyllä tän jälkeen taas kerran sai painua väsyneenä mutta onnellisena telttaan nukkumaan.

Sweden Rock Day 1

Tuskallisen kylmän yön jälkeen jotenkuten elossa olevana menin eka ostamaan jotain aamupalaa sellasesta pikkumarketista läheltä leirintäaluetta. Jo aamusta ihmiset hillu siellä shortseissa ja t-paidoissa enkä voinu käsittää miten ne tarkeni. Ihe hytisin kylmästä varmaan tunnin heräämisen jälkeen ja aattelin ettei se helpota ikinä. No lopultahan se helle tuli festarikansaa taas hellimään ja se jakso vielä helliä uskollisesti koko festarin ajan.

Hitaan heräämisen jälkeen lähin katsastamaan sen tärkeimmän alueen eli lavat. Se alue oli tosi iso mutta kuitenkin kompakti ja kaikki lavat pysty näkemään suurin piirtein yhellä silmäyksellä. Miulla ei heti alussa ollu mitään tiettyä bändiä tai artistia ketä mennä kahtomaan, joten suuntasin vaan ekaks 4-Sound Stagelle, mikä oli melko pieni lava. Sillon siellä esiinty Mia Klose, mikä ei ollu ihelle yhtään tuttu nimi. Testailin siinä samalla sitte omaa kameraa noissa olosuhteissa. Jännäähän tuolla Sweden Rockissa oli se, et sinne sai tuua iha millasen kameran vaan eli järkkärit oli sallittuja. Niitä näkykin kyllä aika lailla ja joidenkin varusteita kahtelin aika katkerana. Ihan hyvää se musiikkikin oli, semmosta mukavaa rockia. En kuitenkaan ainakaan tähän päivään mennessä oo saanu kuunneltua enempää, mut kyl se sillä kertaa meni.

Mia Klosen jälkeen suuntasin Sweden Rock Stagelle kahtomaan suomalaista tuttavuutta, nimittäin Sonata Arcticaa. En Sonatastakaan tosin tiiä paljon mitään ja vaa muutaman biisin tunnistin, mut samahan tuo oli käydä kahtomassa. Miulle oli kyllä valiteltu settilistaa joka ei muutu koskaan. En tiiä oliko tuo keikka sit mikään poikkeus, pitäs varmaan kysyä joltain joka enemmän tietää. Ei siel ainakaan Tallulahia tullu. xD



Sonatalla ois ollu jossain teltassa nimmaritilaisuuskin jossain vaiheessa, mut koska sain tietää siitä liian myöhään ni en mie sinne sit hoksannu mennä. En ehkä niinkää nimmareiden perässä ois mennykkää, mut ois ollu hauskaa mennä sillee "terve, mitä kuuluu?" ja kahtoo poikien ilmeet. Ei ne varmaa kuitenkaa tavallaa ois osannu oottaa ketää suomalaista sinne vaikka kyllä meitä jonkun verran tuolla festareilla olikin.

Seuraava esiintyjä oli Survivor, jota menin kyttäämään hyvällä menestyksellä, ku pääsin aika lähelle. Näiltähän se kaikkein tunnetuin biisi on Eye of the Tiger ja kyllähän sekin siellä setissä kuultiin. Täytyy tunnustaa etten hirveesti muita näiltä tiennykkään, mut ihan bändin legendaarisuuden vuoks se piti käydä katsastamassa. Eikä se musiikki oikeesti hassumpaa ollu, iha mielellään sitä kuuntelis lisääki. Yleisö oli yllättäen vähän vanhemman puoleista joten älytöntä rokkiriehumista tuolla ei ollu, mut toisaalta oli ihan kiva välillä olla vähän rauhallisemmassaki yleisössä.

Tässä vaiheessa täytyy sanoo että olin tosi mielissäni siitä, miten Sweden Rock mahdollisti miulle sellasten bändien näkemisen, mitä ei oikeestaan koskaan ois uskonu näkevänsä. Ei miulle ainakaa tullu mielee et näkisin koskaa Survivoria tai Asiaa mitä esim. isi on kuunnellu sillo ku se on ollu nuori. Ja siitähän on aikaa.. :D

Survivorin jälkeen oli rutkasti vapaa-aikaa ja se meni lähinnä festarialuetta kartottaessa (missä mikäkin lava on jne.) ja evästellessä. Tuolla oli siis oikeesti ihan helvetisti niitä kojuja ja eihän siinä neljässäkää päivässä kerenny millää testata kaikkia mitä ois halunnu. Jälkikäteen ketuttaa et esim. villisian lihasta tehty kebab jäi kokeilematta. No, jos tonne eksyy uuvestaan ni sit on kyl pakko kokeilla. Sit siel oli kaikenmaailman pastapaikkoja ja tex mexiä ja melkee mitä vaa kuvitella saattaa.

Seuraavaa esiintyjää ootin suurella innolla, nimittäin Devin Townsend Project. Pari kaveria kouluaikaan hehkutti kyseistä orkesteria kovasti ja täytyy myöntää, et kuunneltuani sitä innostuin kyllä kovasti. Pääsin kivasti eturiviin keikkumaan. Pakko sanoo et ei kenenkään liveääni oo ollu yhtä tajunnanräjäyttävä ku Devin Townsendin.. Siis herranjumala se mies vetää ensin sellasta hirveetä melkeen bläkkisörinää ja sit yhtäkkiä nii korkeelta ja kovaa. Ei voi ku ihailla. Devinillä oli myös aika hauskoja ilmeitä ja muutenki sen tapa esiintyä oli ajoittain jopa hämmentävä. Muutamat niistä onnistuin jopa kaiken ihailun keskellä tallentamaan järkkäriin.

Aaawww :D

Tosiaan tuolla festareillahan kaikkien sorttiset valo- ja videokamerat oli sallittuja, mikä oli miusta tosi ilahduttavaa. En ois kestäny sitä et yksikään kuva ei ois onnistunu paskan pokkarin ansiosta tai sit seki ois ollu vaa tosi hyvää tuuria. Toisaalta se aiheutti vähä kateutta miussa ku siellä kuljeskeli ihmisiä sellasten teleobjektiivien kans. Ainoo huoli mikä tietysti oli et en uskaltanu kameraa jättää hetkekskään yksin ja sen kantaminen kaikkialle oli välillä rasittavaa, mut oli se sen arvosta.

Devin Townsend Projectin jälkeen menin jonottamaan taas sinne nimmarisessiotelttaan, missä KISSin kitaristi Tommy Thayer oli jakamassa nimmareita. Olin kuitenkin auttamattomasti myöhässä ja se tilaisuus kerkes loppua ennen ku olin lähelläkään sitä koko telttaa. Arvasin kyllä ettei noilta äijiltä oo liian helppoo saaha nimmaria tai päästä ees puhumaan, mut ei voinu mitään. Ei se näin jälkikäteen oikeestaan harmita. Oon varmaan päässy sen iän ohi missä nimmarit oli se tärkein juttu. :D

Siirryin siitä sitten lähelle Sweden Rock Stagea eli päälavaa, missä esiintyis torstai-illan päätteeks tietenkin KISS. Syy, miks ylipäätään lähin tonne oli KISS ku aattelin et no perkele, miul on rahaa ja nää on viimeset mahollisuudet nähä koko bändi ni lähetää nyt sit perhanta Ruotsiinki kahtomaan. En oo katunu. :D Olihan tuolla kyl sit monta muutaki syytä käydä, mut kyl KISS oli tän matkan kohokohta. Oli kiva aatella maanantaina Hartwall Areenan keikan jälkeen et sama homma uusiks alle viikon sisään. :D 

Ennen KISSiä samaisella lavalla esiinty Five Finger Death Punch, johon en ikävä kyllä ollu ehtiny tutustuu kunnolla. Mielenkiinnolla sitä kuitenki tuli kuunneltua niin lähellä ku vaan pysty änkeemään ja oikeen hyvältähän se kuulosti. Näiden lopetettua alkoki sitte vielä epätoivosempi änkeeminen ja aloin kyttäämään ihelleni sopivaa paikkaa KISSiä varten. Ei ollu yllätys, että lavan edusta oli täynnä ihmisiä jo siinä n. 2 tuntia ennen koko keikan alkua. Sain kuitenki sisseilytä hienosti ihteni kolmanteen riviin joten ei ollenkaan paha. :)

Se odotus oli toivottoman pitkä taas kerran, vaikka tuolla kehtas iha istuskellakin. Siinä lähinnä tuli läheteltyä tekstareita ja lueskeltua vanhoja. Älypuhelimen olin jättäny iha suosiolla telttaan, koska ei siinä toiminu netti ja sen akkua piti säästellä. Varakapula oli kyllä aika huono viihdyttäjä, pelasin sillä vaa jotai tyhmää vuoristoratapeliä ja niitä tekstareita selailin. Onneks tuskallinen odotus lopulta palkittiin ja hurmos oli taasen valmis alkamaan.

Keijo siellä syöksee tulta

Paulin ääni teki ikävä kyllä tällä keikalla pahat tepposet ja sikäli on myönnettävä että Helsingin keikka meni paremmin. Tää myös aiheutti myöhemmin fanien keskuudessa spekulointia siitä, että tais olla viimenen kerta ku ukot nähään. Ihehhän en millään haluis myöntää tätä tosiasiaa koska oon ollu fani verrattain vähän aikaa verrattuna noihin "senioreihin" mut toisaalta kyllähän se sattuu kuulla omin korvin että KISS ja varsinkin Paul on parhaat päivänsä nähny. En kuitenkaan antanu sen pilata tunnelmaa ja otin kaiken irti niin paljon ku pystyin. Tunnelma oli huikee ja yleisö oli kyllä paljon hullumpaa ku Helsingissä. Oikeestaan ylipäätään Ruotsin puolella ihmiset oli heti paljo hullumpia ku täällä. Jännä miten iso kulttuuriero näinki lähekkäin olevissa maissa.

God of Thunder

Paul kävi perinteiseen tapaan Love Gunin aikana moikkaamassa yleisöö

Settilista oli aika pitkälti samanlaine ku Helsingissä. Muistaakseni Dr. Love oli vaan ollu lisäyksenä settiin. Tähän puheeseen ei tosin passaa luottaa koska mie en millään pysty muistamaan tommosia asioita ulkoo. Hirveesti mitään yllätyksiä ei kuitenkaan ollu luvassa ja miusta iha hyvä niin. Joka tapauksessa biisit tuli laulettua (eli huudettua) mukana koko keikan ajan ja ääni kiitti taas kerran. 

Keikka meni ihan liian nopeesti ja tuntu taas kauheelta ku se loppu. Varsinkin ku oikeesti voi olla että tuo oli viimenen keikka mitä ikinä tuun näkemään maailman parhaalta bändiltä. No, kolme kertaa sentään kerkesin todistaa ja ilolla muistelen tuotaki iltaa, se oli vaan kertakaikkiaan mahtavuutta alusta loppuun. Tuolla keikalla oli myös paljon helpompaa heittäytyä mukaan ku muutki oli tosiaan yhtä hulluja, eikä tarvinnu tuntee huonoo omatuntoo siitä että oma letti nyt vähä pyyhkäsee toisen takaraivoo tai et vähä satun pomppaamaan takana olevan varpaille. :D

Alueella oli tietenki ihan järkyttävä tungos eikä ollu toivookaa siitä että ois päässy mitenkää nopeesti pois. Ihe tein aina viimesen esiintyjän jälkee iha suosiolla nii, et jäin istuskelemaan sinne jonnekki ja ootin että pahin tungos hälvenee. Ilta oli taas kerran viilentyny järkyttävästi, mut toinen yö suju luojan kiitos jo paljon paremmin ku eka, kiitos KISS-pipon ja kaulahuivin.

Sweden Rock, here we come!

Okei, vihdoin tarina jatkuu siitä mihin täällä jäätiin.

Yö laivalla meni paremmin ku osasin oottaa. Aika myöhään se nukkumaanmeno toki taas meni, mut yllättävän hyvissä voimissa silti oltiin. Tosin mie en ollu tajunnu siirtää kelloo tuntia taaksepäin, minkä takia heräsinki sitte tunnin liian aikasin.. Ihmettelinki siinä herätessä kovasti et miten ukot vielä nukku ja menin sitte kahtelemaan vähän ulos. Maisemat oli kyllä nätit, mut silti ihmettelin et onpas laiva myöhässä ku satamaa ei vielä näy eikä ihmisiä ollu montaa ylhäällä. Tajusin koko homman vasta ku hytissä alko telkkari soittamaan jotain "ihanaa" herätysääntä että jaa, nytkö se kello vasta on nii paljo et pitäs nousta. Jooh, olin sit suotta heränny tunnin liian aikasin.. Yhyy, oisin saanu nukkuu tunnin pitempään. >.<

Haluun muuttaa tonne. :D

Tukholman satama lähestyy

Onkohan tuo se Gröna Lund? 

Hetken aikaa kerettiin ihmetellä Tukholman satamaa, kunnes bussi tuli ja lastattiin taas tavarat autoon. Siitä matka lähti kohti Sölvesborgia, ja matkaa olikin eessä "kevyet" 500 kilometriä. Aika meni yllättäen lähinnä nukkuessa, maisemia ihmetellessä, jotain Rushiin liittyvää dokumenttia/leffaa kahtoessa ja välillä lähellä istuvien kanssa haastellessa. Pidettiin siinä muutama kusi ruokataukokin. Pidempi lounastauko oli puolessa välissä matkaa Vätterledenissä. Näytti tosi kauniilta paikalta mitä nyt vähän kerkes nähä, ja oli se ravintolakin kotoisan olonen. Yritin sitte tilata ruokaa ruotsiks mut tyrin koko homman siinä vaiheessa ku en ymmärtäny mitä se kassalla olija miulle sano. Harmitti sikana ku aattelin et osaisin kuitenki vielä.. Puhuu oisin osannu mut puheesta en vaa saanu selvää, ni piti sit lopulta luovuttaa.

Taukopaikka

Joskus viiden maissa (Suomen aikaa) oltiin perillä Sölvesborgissa. Festarit oli vasta alkanu, ja siinä jaettiin porukka kahtia leirintäalueelle ja hotelliin menijöihin. Itehän tosiaan säästösyistä olin sitkee sissi ja menin leirintään. Tässä vaiheessa aloin tosissaan miettiä et kumpa joku vois auttaa, ku kotona teltanpystytysyritys oli aika tuhoon tuomittu.. Onneks toinen niistä mukana olleista pariskunnista oli lopulta oikeen mukavia ihmisiä, ja niiltä kehtasin kysyä. Loppujen lopukshan se oli tosi helppoo, sitä vaan aatteli vissii liian vaikeesti..

Jes, teltta pystyssä!

Leiriytymisen jälkeen lähin ihmettelemään festarialuetta. Tosin sinne lavojen eteen en vielä päässy, ku olin ottanu vaa 3 päivän lipun. Oli siinä silti ihmeteltävää riittävästi jo pelkästään niissä kaikissa kojuissa. Noiden kanssa tuli monta kertaa ongelmia myöhemmin ku yritin löytää tietyn kojun ja onnistuin muistaan sijainnit väärin. Lisäks siellä alueella oli Sweden Rock Market mistä sai ihan kaikenlaista survival-tavaraa festareiden ajaks. Oisin niin halunnu kokeilla grillausta, mut en sitte rohjennu. Noista oli kuitenki kätevää käydä ostamassa välipalaa, ni ei aina tarvinnu kalliista ruokakojuista ostaa.

Sisäänkäynti taivaaseen

Illan hämärtyessä sää alko viilentyä, mut se eka yö vasta helvetti olikin. Asteita ei varmana ollu viittä enempää ja vaikka kuinka kiskoin takkia ja kalsaria päälle ja kääriydyin makuupussiin ni hytisin koko ajan. Ihmettelen vieläki miten sain oikeesti silmällistäkään nukuttuu, ku aattelin et se yö ei lopu ikinä. Eikä ne ympäristön äänet ja musiikin pauhanta hirveesti helpottanu asiaa, mut kai sitä tarpeeks väsyneenä nukkuu vaikka millasissa olosuhteissa. Joka tapauksessa se yö opetti paljon, ja seuraavana päivänä lähin pipo- ja kaulahuiviostoksille.

Kohti Ruotsia

No niin, nyt tarina jatkuu siitä mihin täällä jäätiin.

Seuraava aamu oli ainakin omalla kohalla erittäin hikinen, koska tuohon aikaan helteet kiusas aika mukavasti eikä yöunet liian pitkiks päässy tälläkään kertaa venymään. Puolen päivän aikoihin oli jo huoneen luovutus, joten niihin aikoihin poistuttiin. Käytiin sitte Forumissa Restaurant Worldissa syömässä ja sen jälkeen päästin Jonin junaan kotimatkalle Ouluun. Pakko tunnustaa et kyl siin vähän itku tirahti. Oli jotenki kauhee lähtöahistus päällä koska a) en pääsis kotiin vielä viikkoon, b) suurin osa siitä viikosta pitäs nukkua teltassa ja c) en tuntenu matkakumppaneita melkein yhtään, joten olin käytännössä yksin tilanteessa. Junan lähettyä vaihtelin rautatieasemalla vielä muutaman satkun ruotsin kruunuiks ja jäin tappamaan aikaa.

Pikkulinnut oli laulanu sellasta, että Gene Simmons pitäis jonkunlaisen tilaisuuden Hard Rock Cafessa. Sinne piti toki mennä kyttäämään ja paikka oliki tupaten täynnä ihmisiä. Aikataulu kuitenkin veny ja veny, mikä johti lopulta siihen, etten koko herraa ehtiny näkemään kunnolla. Se tilaisuus alko klo 15 (tai ois pitäny vissiin..) ja miulla oli lähtö 16:30 ja ku sitä viivästystä tuli nii paljon ni en kovin paljoo tuosta irti saanu.

Piti sitten ängetä ison laukun ja repun kanssa ihmistungoksen läpi ulos Hard Rock Cafesta ja suunnata ratikalla Nosturin pihaan. Siinä epäluulosena vilkuilin sitä porukkaa ja miun aiemmin kuulema piti paikkansa: siellä reissussa ei ollu ku kaks naista miun lisäks ja niilläki oli ukot mukana. Tuli siinä aika orpo olo enkä uskaltanu kellekään puhuu, kunnes yks KISS Army Finlandin foorumilta tuttu mies tuli miulle haastelemaan.

Ku bussi oli lastattu ni matka starttas kohti Turkua, tarkemmin sanottuna Turun satamaan, mistä mentäs laivalla Tukholmaan.

Siinä jonkun aikaa bussissa istuttuani ja toisten juttuja kuunnellessa aloin vähitellen rentoutuu ja uskoo siihen et kyllä kaikki hyvin menee. Keskustelu festareiden kattauksesta kävi ainaki kuumana ja tuli siinä muutenkin käytyä semmosta tutustumiskeskustelua. Matkanjohtajat oli myös tosi mukavia, mikä teki miun olosta huomattavasti kevyemmän. Jossain välissä taisin kyllä bussissa nukahtaakin, tuntu ainaki et matka meni vähän nopeemmin ku kuvittelin. Oli siinä mukava katella maisemia ja syödä eväitä.

Turun satamassa oliki sitte jännät paikat, koska miun täytyy tunnustaa et oon kärsiny laivapelosta (kiitos Titanic...). Juteltiin siinä sitten tän KISS-kaverin kanssa ja hän ainaki ystävällisesti lupas olla henkisenä tukena. Kyllähän ku niitä laivoja kahteli ni vähän ahisti. Ne on nii valtavan näkösiä että hirvittää ja kuvitella jos semmone menis uppoomaan.. 

No sitte se laivaan siirtymisen aika kuitenki koitti, ja varsinkin tuossa vaiheessa ku ihmiset alko pakkautua porttien lähelle ni sydän tykytti. Miulle sanottiin että alas ei kannata kauheesti vilkuilla ku kävellään siltaa pitkin laivaan ja ihan kiltisti noudatin neuvoa. 

Vietiin siinä sit tavarat hyttiin ja miehän olin tosi onnellisessa(ko) asemassa ku hyttikaverina oli kaks miestä. Alussa ajatus ehkä ahisti vähän, mut lopulta ku selvis että mie ja se KISS-tyyppi oltiin samassa, ni ei siinä ollu ku yks vieras ja mukavaks mieheks sekin osottautu. Hytissä ku käytiin tätä jäänmurtamiskeskustelua ni kävi ilmi, että tää mies asuu melkeen miun naapurissa, iha parin talon päässä. :D Kyllä maailma osaaki olla pieni.

Luonnollisesti suomalaiseen tapaan jään murtaminen tapahtu alkoholin avustuksella. Heti tavaroiden hyttiin viennin jälkeen suunnattiin kuuluisaan tax freehen. En voinu ku hämmästellä hintoja. Ei ne nyt mitenkään järkyttävän paljoo vähempää maksanu ku Suomessa, mut sen verran kuitenkin että paljo mieluummin raaskin sen 6-packin lonkeroo ottaa ku täällä. 

Ilta ja yö laivalla sujukin lopulta yllättävän kevyesti, eikä se laivassa olemine tuntunu sen kummemmalta ku maan päälläkään olemine. Ehkä se helpotti asiaa, et meri ei tainnu käydä ihan nii kovaa ku se vois. Meillä oli kyllä iha liian hieno hytti. Meitä kaikkia hämmensi vähän semmone kukan muotone kuvio minkä katosta tuleva valo muodosti. Se kuvio näky siinä lattiassa ja myö vaa aateltii et ei helevetti, nyt on kyl vähä liian hienoo. :D